Maria Kankaanpää MMA:n hallituksen opiskelijajäseneksi

Maria Kankaanpää on valittu Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA:n hallitukseen opiskelijajäseneksi. 

Maria Kankaanpää elected as Sales and Marketing Professionals (MMA) Boards' student member.

 

(In English below)

Maria opiskelee toista vuotta Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa myyntityön koulutusohjelmassa. Marialla onkin jo aikaisempaa kokemusta hallitustoiminnasta Haaga-Helian myynnin opiskelijat ry:n eli Myynnin perheen puolelta, jossa hän toimii hallituksen puheenjohtajana tänä vuonna. Maria on nuoresta lähtien ollut aktiivitoiminnassa mukana ja on vuosien mittaan saanutkin erityismainintoja esimerkillisestä toiminnastaan. 

Innostus aktiivitoimintaan sekä opiskelijoiden asioihin vaikuttaminen on Marialle hyvin tärkeää ja hän pitääkin vastuusta. Vastuu saa Marian kehittämään itseään ja kokeilemaan erilaisia sekä uusia toimintamalleja. 

”Olen kiitollinen ja erittäin innoissani tästä mahdollisuudesta päästä vaikuttamaan asioihin myynnin opiskelijan näkökulmasta. Odotan innolla työskentelyä hallituksessa, varmasti tulee paljon uutta asiaa ja saan tehtävän myötä kehittää myös itseäni.", kertoo Maria.

MMA-opiskelijat ovat osa Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA:n toimintaa. Saat MMA:n opiskelijajäsenyyden maksuttomasti (norm. 384 €) koko opintojen ajaksi! Tsekkaa kaikki upeat etusi tästä.

**

Maria is studying her second year at Haaga-Helia University of Applied Sciences in a sales degree programme. Maria has already previous experience of board activities in Haaga-Helia's Sales Students association, where she is the chairperson of the board this year. 

" I am grateful and very excited for this opportunity to be able to influence things from the students' point of view. I look forward to working in the Board. I'm sure there will be a lot of new things and I will be able to develop myself, says Maria.